SYSIEN SYLEILY -elokuvatrilogia

Kyllikki ja Jarmo Salon aloittivat Sysien syleily -elokuvatrilogian kuvaukset vuonna 2015. Trilogian elokuvat valmistuivat heinäkuussa 2022, mutta työ jatkuu vielä monilla tavoin. 

Sysien syleily - Kohtaaminen (K13, 1 h 50 min, 2017)

Sysien syleily-trilogia on Jarmo Salon esikoisohjaus, musiikkielokuva, joka kertoo keski-ikää lähestyvän päähenkilön Maijan (Tuulia Eskola) tarinan.

Irtisanomisen vuoksi hän palaa lapsuuden kotiinsa maaseudulle auttelemaan isäänsä. Maija lähtee isän kuoltua etsimään vilpitöntä rakkautta tuloksetta. Vastoinkäymiset johdattavat Maijaa kohti elämän käännekohtaa.


Sysien syleily - Illuusio (K13, 1 h 50 min, 2022)

Tarina jatkuu ensimmäisestä elokuvasta, mutta elokuva toimii myös itsenäisesti. Janne (Jarmo Salo) kohtaa elokuvan alussa surun ja tragedian, josta alkaa seikkailu mielen oikuissa. Mielenhallinnan palvelukodista Janne tempautuu potemaan Jerusalem -syndroomaa suomalaisessa korvesssa. Samanaikaisesti ensimmäisen elokuvan baarinpitäjä Pirkko kamppailee baarinsa konkurssivelan syövereissä. Syvällinen, mutta hauska tarina etenee kohti ratkaisuaan yllätyksellisesti.

Sysien syleily - Ihmisen jälki (K13, 1 h 43 min, 2022)

Tarina jatkuu toisesta elokuvasta, mutta elokuva toimii myös itsenäisesti. Trilogiaa yhdistää päähenkilö Janne, joka kolmannen elokuvan alussa päätyy matkallaan maalaiskylään Honkolaan. Maaseudun idyllissä on ollut säröjä Kyllikki Jokisen (Kyllikki Salo) ja hänen miehensä Tarmon (Jarkko Mäkipää) välillä. Kyllikin siskolla, Ritvalla (Taina Luoti), on raskasta aikuisen tyttärensä huumeongelman vuoksi.

Kyllikki pyytää Jannea Tarmon valmisteilla olevaan näytelmään, josta alkaa kamppailu vallankäytön, rakkauden ja mustasukkaisuuden kehässä.


LOPUKSI

Kuvaukset toteutettiin lähes kokonaan harrastajanäyttelijävoimin Pirkanmaalla vuosina 2015 - 2022. Näyttelijät olivat Kangasalta, Vesilahdelta, Tampereelta, Lempäälästä, Akaasta ja Sastamalan seudulta. Tuotannossa ei ollut mukana ulkopuolisia tilaajia tai rahoittajia. Kyllikki tarinoitsi, sävelsi musiikin, tuotti, lavasti, puvusti elokuvan lähes kokonaan itse. Jarmo käsikirjoitti, dramatisoi, valaisi, äänitti ja editoi elokuvan myöskin lähes kokonaan itse. Ainut kuvauskamera, jota käytettiin, oli sekä Kyllikin että Jarmon käytössä. Lassi Tiainen vastasi äänien  ja musiikin miksauksesta. Alla parhaita elokuvatrilogian parhaita palkintoseppeleitä talvelta 2022-2023.